23.11.2014

Mihin Maria Christina katosi?



Maria Christina asui Viljakkalassa, Hämeenkyrössä, Kiikassa ja Huittisissa 1800-luvun alusta alkaen.  Hän muutti muutaman vuoden välein lastensa kanssa, mutta asui tiettävästi Huittisissa vuodesta 1809 alkaen. Hän otti viimeisen tunnetun muuttokirjansa Huittisista Poriin 24.3.1825. Muuttaneiden luettelon mukaan hän olisi muuttanut Poriin jo tammikuussa. Samaan suuntaan oli lähdössä muitakin perheenjäseniä saman muuttaneiden luettelon mukaan eli tytär ilmeisesti jo 4.3. ja pojan perhe, jonka muuttopäivää ei ole merkitty. Porin kaupunkiseurakunnan sisäänmuuttaneet kyseisenä vuonna ei kuitenkaan paljasta Maria Christinasta mitään. Myöskään ympäristöseurakuntien muuttaneissa häntä ei näy. Olen tutkinut myös Huittisten ja Porin väliin jäävien seurakuntien muuttokirjat ja tarvittaessa rippikirjatkin. Olen tutkinut lisäksi Huittisten rippikirjat oletetusta muuttovuodesta eteenpäin ajatellen, että Maria Christina tuli toisiin aatoksiin eikä lähtenytkään mihinkään, vaikka muuttokirjan hakikin. Häntä ei kuitenkaan löydy myöskään Huittisista. Olen käynyt läpi myös niin Huittisten kuin Porin kuolleet aina Maria Christinan 100-vuotispäivään asti olettaen, ettei hän olisi elänyt tuota vanhemmaksi. En ole häntä löytänyt myöskään kuolleista. Viime aikoina olen selannut Huittisten ja Porin ympäristökuntien kuolleita, mutta Maria Christina on edelleen kadoksissa.

Kiinnostavan Maria Christinan viimeisestä muuttomerkinnästä tekee myös se, että Huittisten rippikirjan mukaan hänelle annettiin synninpäästö varkaudesta (absolverad för stöldt) 20.3.1825 eli vain neljä päivää ennen muuttokirjan hankkimista. Jos hän todellisuudessa muutti Poriin jo tammikuussa, miksi hänelle olisi merkitty tietoja Huittisten rippikirjaan vielä maaliskuussa?

Mitä Maria Christinalle sitten tapahtui? Totuus jää luultavasti epäselväksi, ellei häntä vahingossa löydy jonkun seurakunnan kuolleitten luetteloista. Oma villi arvaukseni on, että muuttomatkallaan Huittisista Poriin talvisena iltana 1825 Maria Christina päätti oikaista jonkun vesistön jään yli. Hän putosi jäihin ja hukkui. Hän matkusti ehkä yksin, joten apua ei löytynyt. Porissa kukaan ei osannut häntä odottaa. Huittisissa taas luultiin hänen asettuneen Poriin. Maria Christinan elämä päättyi tuntemattomaan paikkaan, ja jos ruumis joskus löydettiin, se ehkä haudattiin tuntemattomana jollekin hautausmaalle Huittisten ja Porin väliin. Siltikin ihmettelen vielä sitä, miksi lapset eivät kaivanneet äitiään? Kai jonkun oli huomattava, jos Maria Christina vain katosi!

1.6.2014

Isojoen kirkko

Ohiajaessani pyörähdin Isojoen kirkon parkkipaikan kautta ja nappasin pari kuvaa. Aiemmat kuvani kyseisestä kirkosta on otettu autosta, joten tämänkertaisista tuli parempia, vaikka sää olikin pilvinen.



26.1.2014

Väliaikatietoa sukututkimuksestani

Hei - pitkästä aikaa!

Valitettavasti en ole ehtinyt tehdä varsinaista sukututkimusta muiden kiireiden takia aikoihin. Tästä syystä en ole myöskään päivittänyt blogiani. Olettaisin, että tässä kevättalven aikana osa muista kiireistäni kuitenkin helpottaa merkittävästi, ja pääsen taas sukututkimuksenkin pariin. :)

Noihin muihin kiireisiin liittyen minun pitäisi kirjoittaa useampi blogiteksti (tässä tapauksessa muut kiireet ovat siis opiskelua). Aion kirjoittaa nuo blogitekstit sukututkimusasioista ja julkaista tekstit kurssin jälkeen täällä blogissani. Tekstit tulevat luultavasti koskemaan ainakin Maria Christinaa ja hänen poikaansa Aron Forsbergia. Muiden tekstien aiheita mietin vielä. Luultavasti ne liittyvät kuitenkin samaan perheeseen riippuen siitä, miten paljon saan kerättyä taustatietoja.




23.10.2013

Turun tuomiokirkko

Tuli käytyä alkukuusta Turussa ja päätin ottaa kameran mukaan. Entiset kuvat tuomiokirkosta oli otettu ensimmäisellä digikamerallani kymmenen vuotta sitten ja näyttävät aika surkeilta...






Jaaha, jostain syystä Blogger ei suostu tänään siirtämään enempää kuvia blogiin, joten jatkan paremmalla onnella myöhemmin.

28.9.2013

Pyhän Ristin kirkko, Rauma


En ole vielä päässyt sukututkimusvauhtiin kesän jälkeen, mutta tässä muutama sisäkuva Rauman Pyhän Ristin kirkosta tältä kesältä.